torstaina, syyskuuta 07, 2006

Une femme sans parfum est une femme sans avenir
- Coco Chanel

Syksy on täällä! Kumpa vain ilmat vielä viilenisivät, jotta pääsisin ulkoiluttamaan uusia Rizzon saappaitani ja Mulberryn laukkua!

Mutta siis, rakkaat lukijani (joita tosin viikossa kuuluu olevan alle kymmenen..) Puhun tänään syksystä, lempivuodenajastani.

Aikaisemmin syksy oli minulle tavattoman ahdistava. En voinut sietää päivien lyhenemistä, ilman kylmenemistä, luonnon kuolemista. Nykyään osaan nauttia syksystä juuri sellaisenaan. Tärkeä osa sen ihanuudesta johtuu juuri sen ahdistavuudesta. Syksyn tuoksut, värit ja ilman kuulaus - ei ole ihanampaa!

Olennaisena osana syksyyni kuuluu vanha Helsinki. Vanha Helsinki on minulle kokoelma tiettyjä paikkoja ympäri Etelä-Helsinkiä.
Yrjönkadun uimahalli, Orionin elokuvateatteri, Aleksanterinteatterin harjoitussalit, Ekbergin kahvila, Sinebrykoff ja tietyt putiikit Kaartinkaupungissa ja Punavuoressa.

Minun Helsinkiini - siis siihen Helsinkiin, jota todella rakastan - eivät kuulu kiiltävät kuntosalit, pintaliitobaarit, ketjukahvilat.. En voi tietenkään kieltää, ettenkö kävisi niissäkin säännöllisesti, mutta ihailemaani Helsinkiin kuuluu jotain vähän pitempiaikaista..

Orionissa olen viimeaikoina ihaillut erityisesti L. Bunuelin elokuvia - voi sitä estetiikkaa ja haastavuutta! Elokuvan jälkeen - joka tietysti katsotaan sunnuntaina Orionissa - on ihana kävellä Helsingin kaduilla kun ilta on pimennyt ja ikkunoissa palavat valot.

Syksyllä tietysti käytän erityisiä syysvaatteita ja syystuoksuani. Myös musiikki on olennainen tekijä. Viikonloppu-aamut ovat pyhitetty Beethovenin pianokonsertoille.

Kun omenat kypsyvät puissaan, sytytän iltaisin kynttilän ja istun huopaan käärittynä parvekkeellani teetä juoden. Syksy on saapunut!