All I want for Christmas is you..

Nytkun lahjapaperit ovat sekajätteissä, portviinipullon pohja häämöttää ja cassatapallot ovat muisto vain, lienee syytä kertailla kuluneen joulun tapahtumia.

Mitä joulusta jäi sitten käteen? Ainakin se meni yhdessä hujauksessa - tuntuu kiitävän ohi vuosi vuodelta nopeammin. Olen jouluihminen - aloitan fiilistelyn jo lokakuun lopussa, mietin koristelua, kirjoitan kortteja, tutkin reseptejä, piirrän piparkakkutalon kaavoja. Joulutarjottavia valmistelimme pitkin joulua edeltävää viikkoa. Ja kun itse joulu saapui - se poistui yhtä nopeasti kuin tulikin.

Osaltaan kiireisyyteen vaikutti se, että aatonaatosta joulupäivään kotonamme vieraili päivällisvieraita joka päivä. Saatan mennä hieman liiallisuuksiin, mutta jouluun on sisällytettävä tietyt perinteiset asiat. Joustovaraa ei löydy - mitään oleellista ei voi karsia.

No, tunnelmallista siis oli, pyhät tuli vietettyä läheisten kanssa, perinteitä noudatettiin, käytiin hautausmaalla. Entäs ne lahjat sitten?

Ei se määrä, vaan se laatu, kuten kliseinen lausahdus kuuluu - mutta tässä asiassa pitää hyvin paikkansa. Nytkun kaikki perheenjäsenemme ovat aikuisia, en kannata yletöntä pakettimäärää, emme enää tarvitse söpöjä tuoksykynttilöitä, posliinitonttuja tai muuta 'ihan söpöä' mutta ah niin turhaa. Pienille lapsille on varmaankin pakettien määrä tärkeämpi kuin sisältö, mutta itse toivon mieluummin muutaman, laadukkaan ja hyvin valitun lahjan.

Mitä sitten paketeista paljastui? Kuten toivoinkin, ei yletöntä krääsäkasaa vaan laatua. Tapio Wirkkalan signeerattua taidelasia, pari laatukirjaa, Sisleyn kosmetiikkaa, Mauri Almarin pöytävalaisin, jokavuotinen isoäitini antama Marimekon yöpaita, hieman rahaa ja Iittalan Essence-lasisarjaa.
Itse käärin pakettiin Alessin keittiövälineistöä, erään palkitun ohjaajan elokuvakokoelman ja sukulaisille toivottuja ruokalahjoja.

Joulun tilinpäätöksenä voisin todeta sen olleen odotusten mukainen. Toki tunnelmasta voi nauttia vielä näin välipäivinäkin! Kaiken hössötyksen ja joulunlaiton jälkeen on hyvä syy rauhoittua oikeasti vielä tunnelmoimaan ennenkuin kuusi viedään pois pois pois.

Nyt vain suunnittelemaan Uuden Vuoden menua!

We love you Panton!

Kun Esplanadi kuhisi mustanaan tuimannäköisiä ihmisiä Anttilan lahjasäkit käsissään , poikkesin itse Artekiin.

Voi sitä estetiikkaa, sitä mielen euforiaa kun työntyy hyisestä viimasta sisälle sisustajan paratiisiin. Tässä kohtaa lienee syytä kertoa, että design-vaatteiden lisäksi rakastan myös design-huonekaluja. Erityisesti funkkista! Suunnittelijalla ei ole väliä, kunhan muoto miellyttää.

Kiertelin harmonisessa Artekissa ja hengitin designia kehkot täyteen. Kohtasin tuttuja; tankkituoli, Eamesin Lounge chair, Paimio.. Sitten törmäsin rakkaaseen ystävääni. Nurkassa, kaikessa hiljaisuudessa silittelin mustaa nahkaista Arne Jacobsenin Ägg-tuolia. Vaihdoimme kuulumisia. Olemme pitkään tuntenut vetoa toisiimme, kuulumme yhteen. Olisimme täydellinen pari.

Hintalapussa luki 7890 euroa. Se on liikaa -toistaiseksi. Olen aloittanut systemaattisen toiminnan Ägg-tuolin hankkimiseksi. Iskostan isäni päähän kuvan täydellisestä elämäntyylistä, kun Isamu Nogushin sohvapöydän ja avotakan välissä tulee asumaan rakkaimpani - vielä ennen Yo-juhlia. Ja isän tuntien, hän taipuu kyllä.

Me suomalaiset etenkin aliarvioimme sisustuksen merkityksen. Jotkut meistä jopa saattavat olla huippu tyylikkäitä ulkoiselta habitukseltaan, mutta koti kertoo jotain ihan muuta. Väistämättä koti, harrastukset, oma tyyli muodostavat oman elämäntyylimme - lifestylen. Samalla tavalla kuin vaatteiden perusteella ihmisen voi luonnehtia henkkamaukka-tyypiksi tai prada-persoonaksi, voi ihmisen luokitella ikean huonekalujen perusteella. Saatamme satsata vaatteisiin ja luulla sitten saavuttaneemme tietyn tyyppisen elämän, mutta ei! Sen saavuttaa vasta, kun koti on ihmisen habituksen tyylinen. Oli asuntona sitten opiskelijan sardiinipurkki tai loistolukaali Kaliforniassa.

En suinkaan nyt tarkoita että kaikkien olisi ostettava tuhansien eurojen pöytälamppuja, kirjoituspöytiä. Soisin vain ihmisten panostavan asunnon persoonallisuuteen - tarkoitti se sitten mielettömän kalliita design-esineitä tai kirpputorin elämäänähneitä tavaroita. Fakta on, että Ikeasta löytyy pirteitä pöytiä ja kivoja kippoja pikkurahalla, mutta kuinka yksilöllistä on se, että miljoonat ihmiset syövät päivittäin sinun ruokapöytäsi ääressä?

Ja meille designin ystäville lohduksi. Vaikka Helsinki onkin muodin saralla täysin jälkeenjäänyt paikka, on tyylikkääseen sisustamiseen kuitenkin mahdollisuus - ainakin jos on valmis panostamaan rahallisesti. Kävelkääpä vaikka kierros Design-kortteleissa : Zaza, Formverk, Alessi, Artek, Aero ja tietysti löytyy loistava, uuden sijainnin Ruoholahdesta löytänyt Skanno.

Itse siemailen tänä vuonna glögini jo aikaisemmin mainitun Nogushin Coffee Tablen ääressä, Henningsenin Snowball-valaisimen alla. Illan hämärtyessä sytytän huoneessani Verner Pantonin Panthella-valaisimet.

Who needs candels anymore when you can have designer-lightning instead?

Tyylikästä ja valoisaa joulua teille kaikille!

Pilvet taivaalla
liikkuvat hitaasti.
Lokki ja lentokone sekoittuvat silmissä.
Meillä on pitkä ilta edessä.
Sinä et jaksa enää leikkiä
ja minulla on kaikkea ikävä.

Yllä pieni makupala. Runo on Pentti Saarikosken kokoelmasta Alue, johon olen viimeaikoina tutustunut ja olen tullut siihen tulokseen, että Saarikoski on runoilija minun makuuni. Runon nimi on muuten Pilvet taivaalla, mikäli jotakuta enemmänkin kiinnostaa.

Sitten päivän aiheeseen - kaipaukseen, johon ylläoleva runokin liittyy. Alunperin minun piti lainata siitä vain kaksi viimeistä säettä, mutta tulin tulokseen, että kirjoitanpa samalla koko runon teille.

Syksyni on kulunut varsin kiireisissä merkeissä, paljon mukavia asioita on ehtinyt tapahtua, mutta taustalla on mieltäni kalvanut ikävä, kaipaus. Ajattelen päivittäin ystävääni, joka asuu väliaikaisesti Italiassa. Ilman häntä minulla on täällä Suomessa hieman tyhjä olo.

Niinkuin joku viisas aikoinaan sanoi: Täytyy mennä tarpeeksi kauas, jotta voisi nähdä lähelle. Tämän lauseen olen saanut ymmärtää tämän syksyn aikana moneen otteeseen. Läheisen ihmisen merkityksen tajuaa vasta sitten, kun hän on tavoittamattomissa. Joinain päivinä tuntuu että koko päivä on pelkkää ikävää. Haluaisin puhua ystäväni kanssa, mutten voi. Haluaisin istua hänen kanssaan loputtomia iltoja Engelissä kahvikupin ääressä ja puhua, puhua, puhua.

Toisina päivinä taas ajatukseni ovat täysin päinvastaisia. Mietin, mitä tapahtuu kun hän palaa. Onko hän enää samanlainen, olemmeko enää yhtä läheisiä - onko molemmilla läheisempiä ystäviä? Löydän itseni toteamasta, että katsotaan mitä tapahtuu, minun on oltava ajattelematta häntä niin paljon, ikäänkuin unohdettava hänet. Sitten nähdään, mitä vuosi on meille tehnyt, hän saa sen päättää. Seuraavana hetkenä kaipaus taas pudottaa minut maanpinnalle. Ajattelen kuinka lapsellinen olen ollessani mustasukkainen hänestä.

Syksyni on ollut myös taidetäytteinen. En tiedä, onko taide toiminut jonkinlaisena selviytymismekanismina, mutta olen ahminut runoutta ja kuunnellut hyvää musiikkia. Ensimmäisten lumihiutaleiden putoillessa löysin uudestaan Bo Kaspers Orchesterin. Kulutin levyn loppuun ennen mainiota Tavastia-keikkaa. Sen jälkeen olen löytänyt aivan uuden ihastuksen -amerikkalaisen bändin Azure Ray. Uskomattoman ihanaa musiikkia, jota haluaa kuulla aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Sytytän kynttilät, makaan sängylläni ja annan musiikin virrata.

Kohta on kuitenkin Joulu, mikä on aivan ihanaa! Vielä ihanampaa on se, että se vietetään läheisten seurassa perinteitä kunnioittaen

Oikein Lämpöisää ja Muistorikasta Joulua kaikille läheisten seurassa! Käykää haudoilla sytyttämässä kynttilöitä myös poisnukkuneiden läheisten muistoksi!

Anteeksi rakkaat lukijani! On kulunut hävyttömän pitkä aika siitä kun olen viimeksi kirjoittanut tänne. Suoraansanottuna olen kuvitellut, ettei Yhtään kukaan (siis nythän tällä onkin lisäkseni kaksi lukijaa..) lue blogiani ja olen kokenut ettei minun tarvitse omia ajatuksiani itselleni kirjoittaa. Eli anteeksi. Nyt ryhdistäydyn ja kirjoitan ahkerammin!