lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Loppu on hiljaisuutta
-Hamlet

Niin. Kuten jo alkutekstistä voi ehkä päätellä, ajattelin tänään pureutua hieman vakavampaan asiaan. En ajatellut nyt puhua ICS-pöydistä tai Kelly-laukuista. Ajattelin puhua kuolemasta -itsemurhasta, tarkemmin sanottuna.

Sattui nimittäin niin, että eräs minulle läheisen ihmisen läheinen henkilö ajautui itsemurhaan. Se oli kaksi viikkoa sitten. Poismenneen läheiset löysivät hänet ulkoa roikkumasta. Kammottava tapa jättää tämä maailma - eikä suinkaan eniten poismenneelle itselleen. Itsemurha jättää varmasti ikuiset, viiltävät jäljet läheisiin ja niihin, jotka joutuvat löytämään kuolleen ruumiin.

En tuomitse itsemurhaa. Mielestäni on väärin tuomita ihminen, joka on sellaisessa mielentilassa, että tämän elämän lopettaminen tuntuu ainoalta ratkaisulta. Jos ei itse ole koskaan kokenut sellaista tilannetta, kuinka voi tuomita? Minä en vain pysty kuvittelemaan millainen elämäntilanne voi olla ihmisellä, joka ei näe muuta ratkaisua kuin kuoleman - ennenkaikkea, millaisessa tilanteessa on ihminen, joka kokee pystyvänsä toteuttamaan kammottavan suunnitelmansa - ostamaan köyttä ja sitomaan solmun?

Kuullessani tästä kamalasta uutisesta, minulle oli vaikeinta löytää sanoja. Tuntuu niin laimealta sanoa "otan osaa". Ne ovat vain sanoja ja vaikka kuinka olisi surullinen kuolleen ja hänen omaistensa puolesta, miten sanat auttavat sellaista, joka on juuri menettänyt elämänsä tärkeimmän ihmisen? Mitä sanoa, mitä kysyä, miten toimia?

Itsemurha on tabu. Siihen on aina liittynyt syntisyys ja häpeä. Valitettavasti huonot käsitykset ovat voimassa vielä 2000-luvullakin. En nyt tarkoita tällä, että itsemurha on ok, tai että se olisi vain vaihtoehto muiden joukossa. Väärin itsemurhan tabuistaminen on jäljellejäävien kannalta. Itsemurhan tuomitseminen ei helpota omaisia pohjattoman surunsa keskellä.

Suomessa tapahtuu vuosittain noin 1100 itsemurhaa. Se tarkoittaa, että keskimäärin kolme ihmistä päätyy tähän kammottavaan ratkaisuun joka päivä. Meidän tulisi huolehtia enemmän läheisistämme. Huolehtia yksinäisistä ja kuunnella läheisten ongelmia - ehkä tämä helpottaisi osan itsemurhaa pohtivan elämää. En nyt kuitenkaan väitä, että syy olisi yksiselitteisesti läheisten ihmisten välinpitämättömyys tai niiden puute. Itsemurhaan ajaumisen syyt ovat varmasti moninaisemmat, ja aina edes rakastava ja huolehtiva perhe ei lievitä sisäistä tuskaa.

Kevät lähestyy, pidetään huolta läheisistämme!
Anteeksi lukijani - on kulunut taas kerran hävyttömän pitkä aika viimeisestä postauksestani. Vetoan kuitenkin kiireisiini - toden totta, abivuosi on työläs, eikä se helpota "varsinaisen koulun" loputtua, kun lukuloma alkaa. Päinvastoin, nythän vasta kiire alkaakin. Ja tämä kiire jatkuu juhannukseen asti.

Fiksuna tyttönä kuitenkin laskeskelin, että mikäli olen kiireinen keskikesään asti, ja jätän kirjoittamisen sillävälin, ei 25.6 minun kirjoituksillani ole enää kovin montaa lukijaa. Siispä yritän vähän tsempata tämän kirjoittamisen kanssa..