Olen ahertanut tänään - saldona 300 neliötä siivottua tilaa ja tiramisu! Vieraamme Kanadasta saapuvat tänään, ja lupasin äidilleni -kunnollista rahallista korvausta vastaan, tietenkin - auttaa vähän siivoamaan, kun hän itse ei ehdi. Näillä rahoilla voisin ehkä helliä itseäni sitten kasvohoidolla..

Kaikille kerrottakoon, että minulla oli eilen ehkä maailman kamalin baarikierros. Lähdin ajatuksella etttä tiistai on toivoa täynnä. No, keskusta oli täynnä yöelämää ja -seuraa etsiviä ihmisiä. Jonotimme kahteen kertaan ravintola Baarikärpäseen, mutta luovuimme molemmilla kerroilla, sillä jono oli liian pitkä ja humala laskusuuntainen. Näiden kahden kerran kävimme eräässä keskustan 'yökerhossa' johon ei tarvitse toiste mennä! Meininki oli kuin jostain Silja Serenadelta. Ihmiset rumia ja kaikenlisäksi tyhjän tanssilattialla tanssi tuore morsian valkeassa puvussaan. Ainut lohtu oli hyvännäköiset baarimikot. Järkyttävää..

Tuttujakaan ei yöelämässä näkynyt, tosin ehkäpä nämä eliittilukiomme nuoret toivot olivat tiistai-iltana jo opiskelemassa yo-kirjoituksiin. Illan saldo siis huono laskuhumala, ja kahdelta kotiin viimeisellä bussilla.

Jäin kuitenkin miettimään omaa identiteettiäni nykyisin. Olen aina ajatellut, että lapsuus loppuu siihen kun lähdetään baarikierrokselle. Bilettäminen on julmaa meininkiä. Baareista etsitään seuraa, toiset lyhyeksi, toiset pidemmäksi aikaa. Huonoimmassa tapauksessa hankkiudutaan ihan liian humalaan ja päädytään johonkin, minne ei pitäisi päätyä.

Mikä minä siis olen? Toisaalta viihdyn vallan hyvin Helsingin yöelämässä, mutta toisaaalta tykkään leipoa kotona ja olla perheen kanssa. En ole valmis luopumaan äidin pikku tyttö -roolistani.