Tu me manques.

Niin. Tärkeä ystäväni lähti opiskelijavaihtoon Italiaan muutama päivä sitten. Olin kentällä aamulla kello kuusi - pirteänä ja hyvillä mielin saattamassa häntä uusiin seikkailuihin. Olin päättänyt olla ihan rauhallinen ja iloisena heiluttaa hänelle lähtöporteilla. Sitten - ennen hänen siirtymistään turvaporttien toiselle puolelle.. Toiset halasivat häntä, ja kun minun vuoroni tuli - se vain tuli, yllättäen ja odottamatta. Halatessamme, tajusin että se olisi viimeinen kerta vuoteen kun tulen näkemään hänet. Itku tuli valtavana ryöppynä - yllätyin itsekin. Tuskin sain hyvää matkaa toivotettua.

Ystäväni ja minä olemme tavanneet lähes päivittäin yli kolmen vuoden ajan. Hän oli ikäänkuin 'arkiystäväni'. Sellainen, jota näkee jatkuvasti, ja jonka kanssa puhutaan kaikenlaisesta. Monet ystäväni kun ovat sellaisia, joita näkee harvemmin.

Olen miettinyt häntä paljon näiden päivien aikana. Yllättävän paljon. Kun hän on lähtenyt, olen tajunnut kuinka paljon hän merkitseekään elämässäni - ironista kyllä.

Kun on tottunut jonkun olevan aina tarvittaessa lähellä, miten käy kun hän ei enää olekaan?


3 päivää takana, 300 jäljellä