Pilvet taivaalla
liikkuvat hitaasti.
Lokki ja lentokone sekoittuvat silmissä.
Meillä on pitkä ilta edessä.
Sinä et jaksa enää leikkiä
ja minulla on kaikkea ikävä.

Yllä pieni makupala. Runo on Pentti Saarikosken kokoelmasta Alue, johon olen viimeaikoina tutustunut ja olen tullut siihen tulokseen, että Saarikoski on runoilija minun makuuni. Runon nimi on muuten Pilvet taivaalla, mikäli jotakuta enemmänkin kiinnostaa.

Sitten päivän aiheeseen - kaipaukseen, johon ylläoleva runokin liittyy. Alunperin minun piti lainata siitä vain kaksi viimeistä säettä, mutta tulin tulokseen, että kirjoitanpa samalla koko runon teille.

Syksyni on kulunut varsin kiireisissä merkeissä, paljon mukavia asioita on ehtinyt tapahtua, mutta taustalla on mieltäni kalvanut ikävä, kaipaus. Ajattelen päivittäin ystävääni, joka asuu väliaikaisesti Italiassa. Ilman häntä minulla on täällä Suomessa hieman tyhjä olo.

Niinkuin joku viisas aikoinaan sanoi: Täytyy mennä tarpeeksi kauas, jotta voisi nähdä lähelle. Tämän lauseen olen saanut ymmärtää tämän syksyn aikana moneen otteeseen. Läheisen ihmisen merkityksen tajuaa vasta sitten, kun hän on tavoittamattomissa. Joinain päivinä tuntuu että koko päivä on pelkkää ikävää. Haluaisin puhua ystäväni kanssa, mutten voi. Haluaisin istua hänen kanssaan loputtomia iltoja Engelissä kahvikupin ääressä ja puhua, puhua, puhua.

Toisina päivinä taas ajatukseni ovat täysin päinvastaisia. Mietin, mitä tapahtuu kun hän palaa. Onko hän enää samanlainen, olemmeko enää yhtä läheisiä - onko molemmilla läheisempiä ystäviä? Löydän itseni toteamasta, että katsotaan mitä tapahtuu, minun on oltava ajattelematta häntä niin paljon, ikäänkuin unohdettava hänet. Sitten nähdään, mitä vuosi on meille tehnyt, hän saa sen päättää. Seuraavana hetkenä kaipaus taas pudottaa minut maanpinnalle. Ajattelen kuinka lapsellinen olen ollessani mustasukkainen hänestä.

Syksyni on ollut myös taidetäytteinen. En tiedä, onko taide toiminut jonkinlaisena selviytymismekanismina, mutta olen ahminut runoutta ja kuunnellut hyvää musiikkia. Ensimmäisten lumihiutaleiden putoillessa löysin uudestaan Bo Kaspers Orchesterin. Kulutin levyn loppuun ennen mainiota Tavastia-keikkaa. Sen jälkeen olen löytänyt aivan uuden ihastuksen -amerikkalaisen bändin Azure Ray. Uskomattoman ihanaa musiikkia, jota haluaa kuulla aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Sytytän kynttilät, makaan sängylläni ja annan musiikin virrata.

Kohta on kuitenkin Joulu, mikä on aivan ihanaa! Vielä ihanampaa on se, että se vietetään läheisten seurassa perinteitä kunnioittaen

Oikein Lämpöisää ja Muistorikasta Joulua kaikille läheisten seurassa! Käykää haudoilla sytyttämässä kynttilöitä myös poisnukkuneiden läheisten muistoksi!